Kun kurssi alkoi, pelotti oikeasti todella paljon. Olin kuullut kurssista ihan kamalia asioita todella fiksuilta ihmisiltä, ja ihmettelin vähän mihin oikein olin joutunut. En tiennyt ohjelmoinnista yhtään mitään, en edes paljon tietokoneista yleensäkään.

Kun kurssi alkoi, ja kuulin että moni muukaan ei tiennyt mitä koodaaminen tarkoittaa, tuli vähän turvallisempi olo. Ensimmäinen luento oli tosi hyvä ja vähensi paineita vähän. Kun sitten mentiin paniikkiin harjoituksiin, todellisuus tuli taas vastaan. Kaikki olivat kuitenkin samassa asemassa, ja oli kivaa pohtia tehtäviä yhdessä.

En pitänyt yhtään yksin koodaamisesta, silloin oli todella ärsyttävää jos joku juttu ei vaan toiminut eikä päässyt kunnolla eteenpäin ennen kuin oli löytänyt virheen. Oli niin ihanaa, kun harjoituksissa pääsi heti jatkamaan, koska assarit osasivat heti neuvoa. Siksi kaksi tuntia harkoissa oli minulle sama asia kuin kuusi tuntia yksin.

Olo-sessiot olivat minusta mahtavia. Siellä oli kivaa, meillä oli kiva ryhmä ja kaikki toimi todella hyvin. Sovimme ensimmäisellä kerralla että joku tuo aina eväitä, ja ne kruunasivat aina koko session. Oli hieman hankalaa keskustella asioista, joista suurin osa ryhmäläisistä ei tiennyt yhtään mitään ennestään, mutta kyllä se aihe jotenkin aina aukesi, ja kun kaikki tiesivät eri asioista jotain, session jälkeen aiheesta jäi aina hyvä kokonaiskuva mieleen.

Esseet ja käsitekartat helpottivat koodaamista paljon, kun tiesi edes vähän asioista etukäteen. Opin itse paljon paremmin, kun kirjoitin esseen, sillä silloin piti oikeasti ymmärtää aiheesta jotain ja ottaa kunnolla selvää asioista. Harmi vain että esseen kirjoittaminen vei tuplasti enemmän aikaa! Itselläni oli vähän kielenvalitsemisongelmia. Halusin kirjoittaa suomeksi, koska kaikki ohjelmointiin liittyvät sanat olivat kaikkialla suomeksi, mutta toisaalta ruotsiksi kirjoittaessa ei tarvinnut yhtään ajatella itse kieleen liittyviä juttuja. Käsitekarttoja oli kyllä kiva tehdä ja jotkut aiheet sopivat mielestäni paljon paremmin myös niihin.

Projekti oli koko kurssin aikana mielessä, ja ihmettelin aina itsekseni, että miten minä muka voisin koodata kokonaisen pelin. Sitten kun projekti lähestyi ja oli pakko valita minkälaisen ohjelman tekee ja muuta, kaikki vain alkoi tapahtua. Ihmettelin kyllä vähän, kun huomasin suunnittelevani projektini koodia. Kurssin aikana oli näköjään tullut opittua yllättävän paljon! Oli kivaa kun piti paneutua projektiin ihan kunnolla ja miettiä kaikkia ihan pieniä asioita jotka liittyivät siihen. Harmitti vähän kun koko joululoma meni projektin parissa, mutta olisi myös ollut mahdotonta tehdä projektia muiden kurssien ohessa.

Nyt kun kurssi on ohi, voi jo melkein hymyillen ajatella viime syksyä. Näytin muistipeliäni tikkiläisille kavereille vähän nolona: näin vähän olen oppinut vaikka olen laittanut kurssiin aikaa enemmän kuin mihinkään muuhun koulujuttuun ikinä. Hämmästyin kun he sanoivat että minähän osaan koodata!

Jeee, hyvästi Studio 1!!!!!!!!!!!!!!!!!

janina

Hienointa tämän kurssin aikana on ollut oppiminen. Kehityksen on huomannut niin selvästi. Alussa olin niin kykenemätön ajattelemaan mitään javaan liittyvää yksin ja muutamaa kuukautta myöhemmin koodailen yksinäni omakeksimää tietokoneohjelmaa. 

Tiesin jo ennen kurssin alkua, että edessä on ehkä koko opiskeluaikani työläin kurssi ja sitä se olikin. Työtä olisi voinut tehdä paljon paljon enemmän, mutta otin jo alusta lähtien sen linjan, että minulle riittää läpi. Toisaalta harmittaa, sillä  jos olisin panostanut enemmän alusta alkaen, olisin saanut studio 1:sta myös niin paljon enemmän irti. Ei se ikinä tunnu niin hyvältä palauttaa harkkaa tai esseetä, kun tietää, että olisi voinut antaa enemmän.  Mutta kun ottaa alusta alkaen selkeän linjan on sitä huomattavasti stressittömämpää seurata.

Kurssi on mielestäni erittäin hyvin järjestetty. Niin hajottavaa kun koodaaminen välillä onkin,  on mukava tietää, että apua löytyy helposti.  Tiedotus toimi hyvin ja assareita oli aina mukavasti paikalla. Vertaistuki oli myös mitä mainiointa. Ei tätä työmäärää yksin olisi jaksanut.

Olo-ryhmät toimivat tässäkin loistavasti. Sessiot olivat loppuun asti viikkoni kohokohtia. Ryhmämme toimi hyvin ja assarit olivat osaavia. Välillä tosin eksyimme aiheen viereen, mutta tuskin siitä kukaan kärsi. Herkut, joita jokainen toi vuorollaan, olivat myös kiva lisä.

Kurssin kohokohta oli ehkä oma projekti. Alussa ajatus omasta koodiprojektista tuntui mahdottomalta, mutta oli ihanaa huomata marraskuussa ettei se enää tuntunut läheskään niin suurelta haasteelta. Projektia oli mielestäni antoisaa suunnitella ja oli myös hauska kuunnella muiden ideoita.

Oma projektini kärsi hyvin paljon tiukasta aikataulustani. Minulla oli noin yhdeksän päivää aikaa saada homma hoidettua tenttien ja matkan välissä. Hieno suunnitelmani kärsi tästä myös. Jumittuiduttuani kolmeksi päiväksi samaan kohtaan jouduin karsimaan hienoinpia ominaisuuksia ja lopputuloksestani tuli aika köyhä. Se ei silti estänyt olemasta siitä ylpeä :) omaa koodia kuitenkin joka rivi.

Kokonaisuudessaan kurssi oli hyvin työläs, mutta samalla erittäin antoisa. En yhtään ihmettele, että tästä jauhetaan niin paljon. Vieläkin ja jatkossa.

R.I.P  Studio 1

Ensimmäistä ohjelmointitehtävää koodatessani en vielä ymmärtänyt lainkaan mitä tein. Toisen tehtävän lopussa koin ensimmäisen kerran sen hienon tunteen kun keksin jotain aivan itse. Se oli varmaan jotain tosi triviaalia mutta silloin tunsin olevani oikea nero. Vähitellen aloin kaikesta huolimatta ymmärtää mitä tein. Muistan erään sunnuntaiyön jonka vietin koodatessa Maari-talossa päivää deadlinen jälkeen. Siellä ei ollut ketään auttamassa, eli oli pakko itse ratkaista ongelmat.  Silleen oppi todella hyvin. Sain tehtävän valmiiksi ja palautin sen tyytyväisenä ennen kuin menin aamubussilla kotiin.

Sekä teoriatehtävät että varsinkin Olo-sessiot antoivat hyvän alustan jokaiselle ohjelmointitehtävälle. Olo-sessiot olivat ihan erilaista opiskelua kuin mihin olin tottunut. Jo ensimmäisessä sessiossa mentiin suoraan asiaan enkä silloin ymmärtänyt miksi puhuimme Platonin ideaopista. Ensimmäisissä sessioissa olikin välillä vaikeaa ymmärtää miten käsittelemämme asiat liittyivät Javaan. Onneksi oli aina joku ryhmässä joka ymmärsi mistä puhuttiin ja osasi selittää asiat ihmisten kielellä meille muille.

Odotin jopa innolla kurssin viimeistä osiota eli ikioman projektin koodaamista. Projektin tekeminen oli varsin mielenkiintoista mutta aikataulu oli todella nihkeä. Minulla oli kahden viikon Thaimaa-matka joululomalla enkä todellakaan halunnut koodata siellä. Laskin että projektiini menisi suunnilleen 100 tuntia ja päätin siksi että aloitan projektin tekeminen hyvissä ajoissa. Suunnitellessani aikatauluani huomasin kuitenkin että minulla oli vain viisi vapaata päivää ennen matkaani ja neljä päivää sen jälkeen. Käytin vain 9-10 päivää projektini tekemiseen, mutta niinä päivinä koodasin yhteensä yli 100 tuntia. Tämä ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia sillä ohjelmoitaessa aika kului vähän liiankin nopeasti. Palautettuani koko hässäkän olin varsin tyytyväinen omaan Black Jack peliini. Kaikki toimi kuten suunnittelin ja sain mukaan kaikki haluamani ominaisuudet.

Kaiken kaikkiaan oli todella opettavainen, suurimmaksi osaksi mielenkiintoinen, mutta ennen kaikkea raskas kurssi. Käytin paljon aikaa kurssin suorittamiseen: minulla oli muistaakseni kaksi tai kolme javatonta lauantaita syksyn aikana. Työstä sai kuitenkin kompensaatiota 14 opintopisteen muodossa ja ennen kaikkea siinä että oppi jotain aivan uutta.

Seba

Nysseonihaoikeestiohi!

Yritän palata hetkeen jolloin Studio1 alkoi. En ollut eläissäni koodannut ja Javastakin tiesin vain, että se liittyy jotenkin siihen kahvikupin näköiseen merkkiin internetissä. Minulla oli loistavat lähtökohdat, mutta onneksi en ollut ainut. Ensimmäinen teoriatehtävä oli kirjoittaa essee olioista ja luokista olio-ohjelmoinnissa. Oli käsittämätöntä, että piti kirjoittaa aiheesta, josta ei oikeasti tiennyt yhtään mitään. Kalakirja ja internet olivat kovassa käytössä. Vähitellen alkoi muodostua jonkinlainen käsitys aiheesta.

Seuraavaksi tuli ensimmäinen ohjelmointitehtävä. En voinut uskoa todeksi, kun yhden luennon ja parin pienen harjoituksen jälkeen meille lyötiin tehtävä naaman eteen ja sanottiin: “Tee”. Miten olisin osannut? Hädin tuskin tiesin, mitä ohjelmointi ylipäätään on. Lisäksi työkaluna oli minulle ennestään tuntematon ohjelma XEmacs. Paniikin koneidenkaan käyttö ei ollut ihan itsestäänselvää. Kaikesta huolimatta kuin ihmeen kaupalla, koodia alkoi syntyä.

Ensimmäiset OLO-sessiot olivat pelkkää hapuilua. Kesti aikansa, ennen kuin ymmärsin, mistä näissä sessioissa pohjimmiltaan oli kyse.

Viikko kerrallaan edettiin suurin harppauksin. Kuvittelin aina, että ei tämä enää vaikeammaksi voi mennä. Jouduin pettymään. Välillä epätoivo valtasi. Taidot karttuivat ihan huomaamatta ja suuria onnistumisen hetkiä sai kokea harvoin. Ohjelmointitehtävän palautus oli aina juhlan arvoinen hetki. Tätäkään iloa ei koskaan riittänyt pitkään, kun uusi tehtävä jo oli edessä.

En tule koskaan unohtamaan niitä myöhäisen perjantai-illan hajoiluhetkiä Paniikissa. Ulkona oli pimeää ja kaikki muut jo lähteneet. Sekalainen joukko infophukseja istui kukin oman koneensa ääressä. Välillä kuului syviä huokauksia, välillä iloisia kiljahduksia. Joskus tilattiin pitsaa. Parasta oli se yhteishenki. Aina löytyi joku, jolta sai vinkkejä ja ketään ei jätetty yksin ongelmien kanssa.

Teoriatehtävien tekeminenkin helpottui vähän, vaikka edelleen aiheet olivat ennalta täysin tuntemattomia. Uusien asioiden sisäistäminen oli nyt huomattavasti helpompaa, kun oli pohjalla tietoa, johon niitä liittää. Myös OLO-sessiot pääsivät uuteen ulottuvuuteen. Ryhmä alkoi tulla tutuksi ja löysimme yhteisen tavan toimia. Alussa olivat äänessä ne, jotka olivat jo ennemmin koodanneet. Pikku hiljaa muutkin alkoivat päästä jyvälle ja erot alkoivat tasoittua. Itse aloin myös saada sessioista enemmän irti.

Ohjelmointi- ja teoriatehtävien jälkeen oli edessä jälleen uusi koetus: projekti. Kuten arvata saattoi, suunnitelmat menivät uusiksi ja aikataulussakaan en pysynyt. Peliini jäi harmillinen bugi mutta palautin sen siitäki huolimatta. Kurssin helpottavin hetki oli projektin ja loppuraportin palautus. Olin kuin uudesti syntynyt. Ei enää ikinä Javaa!

Syksyn aikana tuli niin paljon paskaa niskaan, että vaikea ymmärtää kuinka kaikesta huolimatta jaksoin jatkaa. Luulen, että iso kiitos kuulu tälle porukalle. Ryhmän tuki oli aivan uskomaton. Koin yhden elämäni pahimmista hajoamisen hetkistä tämän kurssin aikana. En varmasti olisi selvinnyt siitä ilman ystäviä, jotka riensivät paikalle auttamaan.

Kaikesta pahasta huolimatta ja ehkä juuri sen takia, opin syksyn aikana valtavan määrän asioita. Opin koodaamaan.

Omasta puolestani haluan kiittää koko OLO3:sta, iv08:a ja tietysti myös assareita. En nyt kirjoittaisi loppuraporttia ilman teitä kaikkia.

Studio1-kurssi on tähän mennessä ehdottomasti raskain kurssi. Toisaalta kokemusta TKK:n kursseista on vielä vähän mutta uskon, ettei hirveästi isompia kokonaisuuksia tule eteen tai jos tulee niin ainakin niihin on jo tottunut.

En ollut koskenut minkäänlaisiin ohjelmointitapoihin tai vastaaviin koskaan ennen. Kurssin alku oli siis todellista tuskaa. Harmaita hiuksia ei onneksi vielä tullut mutta toisaalta niitä hiuksia melkein lähti tupoittain. Tästä kurssista ei selvinnyt mitenkään tekemättä töitä. Näin jälkikäteen ajateltuna töiden tekeminen oli hyvä, mutta kyllä se keskellä syksyä ärsytti. :D´

Ennen joulua laskettiin, että kurssiin oli käytetty melkein 200 tuntia ja edessä oli vielä iloinen projekti!

Projektista täytyy sanoa sen verran, että sen tekeminen oli ehdottomasti kurssin hauskin osa. Ennen joulua suorastaan jännitti, koska ei ollut minkäänlaisia takeita onnistumisesta ilman assareiden apua. Siinä vaiheessa kun lopulta aloin kirjoittaa epäselvän näköisiä koodirivejä, koin kurssin ensimmäiset todelliset onnistumisen kokemukset. Rakentamisen riemu oli yllättävänkin suuri. Se, että lopulta sai oman koodinsa toimimaan, palkitsi kyllä kaiken syksyn työn.

Esseiden kirjoittaminen ei missään vaiheessa houkuttanut, mutta onneksi kirjalliset tuotokset sai tehdä myös käsitekartan muodossa. Asiat hahmotti paljon paremmin eikä turhaa vaivaa tarvinnut nähdä kieliasujen, sivulauseiden ja isojen kirjaimien miettimiseen. Esseiden aihealueet pohjustivat ohjelmointitehtäviä lukuun ottamatta säikeiden toimintaa, mikä jäi hieman irralliseksi kokonaisuudeksi kurssin aikana.

Oloista tuli hyvä olo. Opetustapa, jossa pohditaan asioita yhdessä, opiskellaan itsenäisesti eikä pelkästään kuunnella luennoitsijaa, on todella toimiva ja sopii minulle hyvin. Välillä OLOjen virikkeet olivat liian laajoja eivätkä auenneet suoraan, mutta ryhmässä pähkäilyn jälkeen saatiin aina keskustelu aikaiseksi liittyi se sitten aiheeseen tai ei.

Olojen johdatus ohjelmointitehtäviin sujui yleensä mutkitta, vaikken koskaan oikein ohjelmointi tehtävistä perustanutkaan. Asiat oppi tehtävistä kyllä, mutta ensimmäiset 4 tehtävää eivät antaneet onnistuneet onnistumisen kokemuksia sen kummemmin, koska mitään ei tietyllä tavalla saatu aikaiseksi.

Ja tähän päättyy Studio1-muistelot piskuisesta Jyväskylän junasta.

Kiva, kiitti, mo.

T. Ville

Paluu Otaniemeen toi mukanaan kaikki velvollisuudet ja tietysti projektin. Uudelleen aloittaminen sujui nihkeästi mutta etenin silti, enemmän tai vähemmän. Huomasin kuitenkin jääneeni hirveästi aikataulusta jälkeen. Seuraavaksi tajusin, että suunnitelmani eivät olleetkaa toimivia ja jouduin aloittamaan alusta. Monena päivänä motivaatio oli ihan nollassa ja jälki sen mukaista. Pari viikkoa ennen dedistä sain vihdoin aikaan jotain näkyvää. Kortit ilmestyi ruudulle ja pakan luontikin onnistui, sain huokaista helpotuksesta.

Nyt tiedän, että se oli aiva liian aikaista. Kortit oli helppo piirtää, mutta niiden poistaminen ei niin helppoa ollutkaan. Pelin logiikka oli todella yksinkertainen ja ajattelin ensin saada korteista toimivat ja sitten keskittyä siihen. Hiirenkuuntelijat teettivät työtä ja paniikki alkoi vallata mieleni. “Entä, jos en saakaan tätä valmiiksi?” “Entä, jos valitsin sittenki liian vaikean aiheen.” Helpotuksekseni saimme pari päivää lisäaikaa.Viimeisinä päivinä tein töitä yötä päivää. Yöunet jäivät pahimmillaan kolmeen tuntiin. “Miksi tämä taas jäi viime tippaan?” Epätoivoisen loppuräpellyksen tuloksena sain aikaan jotain palautettavaksi kelpaavaa. Lopulta sekä peli, että loppuraportti lähtivät ajallaan. Päätin olla enää ajattelematta koko projektia. Siirsin ajatukset tulevaan kevääseen. Ihanaa, nyt se on viimeinkin ohi!

Miettiessäni tätä aihetta, en keksinyt hirveästi käsitteitä jotka sopisivat käsitekarttaan, joten päätin kirjoittaa ensimmäisen vapaaehtoisen esseeni. Koska ystävämme Kathy ja Bert olivat käsitelleet säikeitä varsin selkeästi Head First Java-kirjassa, käytin melkein pelkästään tätä kirjaa tietolähteenä. Etten joutuisi liikaa miettimään näitä objektien taivutuksia ym., päätin kirjoittaa esseen englanniksi.

Huomasin että esseen kirjoittaminen oli melkein helpompaa kuin käsitekartan vääntäminen, tai ainakin siinä oppi enemmän. Käsitekartan voi tehdä ilman että saa kokonaiskuvaa aiheesta mutta kun kirjoittaa esseen pitää oikeasti tietää jotain aiheesta tai vaihtoehtoisesti olla tosi hyvä bullshittaaja.

Tutustuessani aiheeseen, yllätyin kuin luin ettei mikään ohjelma tee kahta asiaa samaan aikaan. Kaikki tapahtuu vuoroissa, mutta niin nopeasti ettei ihminen huomaa ettei tapahtumat ole samanaikaisia. Tämä suuri huijaus on se mikä jäi parhaiten mieleen säikeistä. Mieleen jäi myös se että säikeiden toiminta on riippuvainen tietokoneesta – eikä ohjelmoija voi täysin luottaa näihin kummallisiin olioihin.

Tämän teoriatehtävän jälkeen minulla on suhteellisen hyvä teoriallinen tietämys aiheesta, mutta käytännön kokemus puuttuu. Teoriatehtävän ansiosta tiedän (eli luulen tietäväni kunnes joku todistaa että olen täysin väärässä) mikä säie on ja mihin niitä käytetään. Projektissa tuli vastaan sellainen tilanne missä ehkä olisi voinut käyttää säikeitä, mutta en edes osannut luoda säie-oliota, saati sitten käyttää sitä.

-Seba

Nautin suuresti erilaisten tekoälyrutiinien kirjoittamisesta; poppamiehen, sulkakäärmeen ja konkistadorin teeSiirto()-metodien koodaaminen oli minulle tehtävän parasta antia. Harmi, etten sitten aikataulukiireiden takia päässyt nelostehtävässä valtavasti hyödyntämään hienoa koodiani, vaan itse peli jäi varsin tyngäksi.

Graafinen käyttöliittymä oli kiva lisä; oli hienoa päästä näkemään, kun koodi heräsi konkreettisella tavalla “eloon”. Hieno harkka, hyvää työtä!

-Harri

Kurssin alkaessa minulla oli siis kaksi javakurssia alla (Ohjelmoinnin perusteet T ja Tietorakenteet ja algoritmit T), kummatkin erinomaisni arvosanoin suoritettuna. Alkupään tehtävät valmistuivatkin varsin nopeasti, joskin muutamaan otteeseen aika loppui julmasti kesken, kun olin aikatauluttanut koodailuani vähän huonosti – seikkailupelin viimeinen osio oli aika kamala, ja possupelin highscore-taulukkoa en saanut näkyviin. Onnistuin tosin palauttamaan yhden javatehtävistä siten, että se oli koulun koneella kello 17:59:53. Surukseni tosin kuulin, ettei tämä ollut ennätys, mutta olen silti ylpeä saavutuksestani.

Koodaillessani pitkälti kotona ja satunnaisissa, tunnin-puolentoista spurteissa päälafkan ATK-luokassa, en oikein päässyt osalliseksi muita fukseja yhdistänyttä Paniikki-hajoamista. Olisi ehkä kannattanut tulla sinne joka tapauksessa – yksi syy valita koko Studio 1 ohjelmoinnin jatkokurssin sijaan oli se, että pääsisin jakamaan ihanan javailun kanssafuksieni kanssa.

Toisaalta pääsin kyllä sosialisoimaan OLO-sessioissa, joissa ryhmällämme vallitsi mitä erinomaisin henki – toimme esimerkiksi vuorotellen jokainen pientä naposteltavaa sessioihin. On vaikea kommentoida problem based learningin tehokkuutta oppimisen kannalta, kun minulla oli suurimmasta osasta käsitellyistä asioista jo etukäteen vankka tietämys. Kyllä se silti ehdottomasti luennoilla istumisen voitti, ja odotan innolla tulevien Studio-kurssien OLO-tapaamisia.

Studio-osuuden esseet ja käsitekartat olivat alkuinhon jälkeen loppujan lopuksi ihan kiva tapa varmistaa, että itsekin osasi tarvittavat käsitteet. Ainoa harmituksen aihe oli neljäs tehtävä, jossa en itseopiskelultani ollut osannut mieltää ActionListenereitä oleelliseksi osaksi Swingiä, ja pitkälti niiden käsittelyn puute tiputti arvosanan vitosesta kolmoseen. En sitten tiedä, miten muuten olisi asiaa kannattanut lähestyä – ehkä tehdä se enemmän hyvissä ajoin ja pyytää assarilta välikommenttia.

Projekti oli varsin mielenkiintoinen, joskin tietämättömyyteni Swingin ja Java2D:n syvemmästä olemuksesta hieman häiritsi ennakkosuunnittelutyötä, ja Asteroids-peli rakentuikin pitkälti alhaalta ylöspäin, mistä seurasi hieman huonoja suunnitteluvalintoja. Kuitenkin, lopullisen pelin pyöriessä ruudulla olo oli varsin tyytyväinen.

Kokonaisuutena minulla meni kurssiin varmasti huomattavasti vähemmän aikaa kuin valtaosalla, mutta toisaalta, jos lasketaan yhteen Ohjelmoinnin perusteet -kurssiin kuluttamani aika, niin varmaan se saatujen noppien määrä on ihan kohdallaan. Nyt vain jännämään, jatkuuko sama intensiivinen opiskelutahti Studio kakkosella, jonka aihealueista minulla on paljon heikommat lähtötiedot.

Yllätyin positiivisesti jo kurssin ensimmäisten ohjelmointiharjoitusten mielenkiintoisuudesta. Aiheet eivät olleet perinteisen kuivia, vaan omaa seikkailupeliä lähdettiin rakentamaan alusta asti, vaikka ensimmäisistä tehtävistä sitä ei vielä huomannut. Myös graafiseen maailmaan siirryttäessä siat ja betoniporsaat olivat hyvin sympaattisia.

Teoriatehtävät olivat myös haastavia. Käytännössä jokainen aihe oli minulle ennestään tuntematon, joten teoriaa tulikin opeteltua kunnolla jokaista tehtävää varten. Tehtävien järjestys oli sikäli hyvä, että ennen uuteen asiaan siirtymistä ohjelmointiharjoituksissa asia ensin käsiteltiin teoriatehtävässä. Ohjelmointitehtäviin pääsi teoriakäsittelyn ansiosta paremmin kiinni.

Kurssin tuomat kokemukset eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään ohjelmointiin. Studio1 oli muun muassa ensimmäinen kosketus OLO-menetelmään. OLO-sessiot olivat mukava vastapaino itsenäisille harjoitustöille, kun asioita päästiin puimaan ryhmän kesken. OLO-ryhmän kanssa tehdyt ohjelmointitehtävät olivat myös hyvin opettavaisia.

OLO-ryhmän kesken tuli laatia myös ryhmäkohtainen portfolio, johon tämäkin loppupuheenvuoro kuuluu. Tarkoituksena oli ilmeisesti laatia kirjoituksia ja dokumentoida tehtäviä pitkin kurssia. Ryhmämme ei kuitenkaan pysynyt aina täysin tahdissa mukana, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikki tarvittava sisältö saataisiin kasattua. Portfolion hyöty jäi silti mielestäni suhteellisen pieneksi. Vaikka blogi muodostaakin 15% kurssiarvosanasta, tuntui se suhteessa muihin suorituksiin hyvin pieneltä.

Ohjelmointiprojekti taas toi täysin uusia elementtejä ja haasteita, vaikka suuren osan teknisestä ohjelmointitaidosta opin jo tavallisten harjoitustehtävien lomassa. Nyt piti itsenäisesti päättää kaikesta, jopa siitä, millaisen ohjelman tekee. Tärkein projektin aikana opittu asia olikin se, että varsinainen koodaus on suhteellisen pieni osa ohjelmiston laatimista. Hyvin suuri osa ajasta kului tarvittavien ominaisuuksien määrittelyyn, ohjelman rakenteen suunnitteluun, dokumentointiin ja käyttöliittymään.

Intensiivinen opiskelutahti on selkeästi kurssin tunnusmerkki. Lähes jokainen lauantai piti joko ohjelmointi- tai teoriatehtävä olla palautettuna. Aina välillä tuli hieman kiire, vaikka olisi jo aloittanut niin hyvissä ajoin kuin oli mahdollista. Nopea tahti yhdistettynä laajaan sisältöön onkin varmasti syy siihen, miksi Studio1 jää niin hyvin opiskelijoiden mieleen.

Kokonaisuudessaan pidin opiskelun jäsentelystä Studio1 -kurssilla. Luentoja ei ollut kovin montaa, mutta nämä asiat oppi mielestäni paljon paremmin tekemällä kuin kuuntelemalla ja katsomalla. Harjoituspainotteinen suorittaminen siis tuntui hyvältä.

Syyskuussa en olisi lainkaan uskonut, että jo tämän kurssin suorittamisen jälkeen voisin tietää näinkin paljon ohjelmoinnista ja Javasta. Ihmettelen oikeastaan vieläkin, miten näin lyhyessä ajassa ehti oppimaan niin paljon.